Blogi siirtyy
Kiitän kaikki lukijoitani ja ilmoitan, että tästä päivästä lähtien juuri tähän osoitteeseen ei tipu uusia kirjoituksia. Blogi on siirretty kokonaan uuteen osoitteeseen, ja toimii nyt siis vaalisivujeni etusivuna.
Sivut löytyvät osoitteesta www.annamikkola.fi.
Filed under: EU, Politiikka | Leave a Comment
Helsingin Sanomat uutisoi eilen Lex Nokian läpimenosta. Laki meni läpi, kuten yleisesti yhteiskunnassa pelättiinkin. Sen tukena oli myös viisi hallituspuolue Vihreiden kansanedustajaa, mukaanlukien oikeusministeri Brax ja puoluejohtajaksi tyrkyllä oleva Anni Sinnemäki.
Hallitustaival on osoittautunu Vihreille karikkoiseksi. Sitä kutsutaan vuoroin hallituksen sisäiseksi oppositioksi ja vuoroin Kokoomuksen puisto-osastoksi. Totuus lienee jotain tältä väliltä. Vaikeammaksi asian tehnee se, että Vihreät ei puolueena ole tottunut tekemistensä rankkaan arvosteluun.
Vihreiden linja kansalaisten sähköisten oikeuksien puolustamisessa on vähintäänkin mielenkiintoinen, eikä välttämättä liity suoraan siihen ollaanko hallituksessa vai ei. Vihreiden ollessa oppositiossa vuonna 2005 ryhmän kansanedustajista vain 3 äänesti lex Karpelaa vastaan. Lex Karpelana tunnettu tekijänoikeuslainsäädännön laajennus käyttäjien kustannuksella herätti kiivasta keskustelua, ja ironisesti sitä kenties julkisimmin vastustanut kansanedustaja oli Vihreiden Jyrki Kasvi.
Oikeusministeri Tuija Brax ajoi viime kunnallisvaaleihin sähköisen äänestyksen kokeilua. Lopputuloksen tunnemme: satoja ääniä meni hukkaan, ja vaalien laillisuudesta käydään nyt oikeusprosesseja.
Ennen kokeilua oikeusministeri Brax väitti järjestelmän olevan aukoton ja kuvaili epäiltyjä turvaongelmia science fictioniksi. Science fictionia paljon lukeva Jyrki Kasvi ensin kritisoi sähköisen äänestyksen kokeilua, mutta sitten ilmoitti ministeri Braxin kanssa yhdessä laatimassaan tiedotteessa sähköisen äänestyksen kokeilemisen olevan tarpeen. Mikä tarve on kyseessä, sitä ei määritelty.
Ja eilen siis meni läpi lex Nokia, sekin suurella Vihreiden showlla. Laki, jota heidän omatkin kansanedustajansa ovat kuvailleet huonosti valmistelluksi, epäselväksi, tulkinnanvaraiseksi, kansalaisten yksityisyyttä uhkaavaksi, ongelmalliseksi perustuslain kannalta, poliisin oikeuksien yksityistämiseksi, urkinnaksi, ja suuryritysten painostuksen alla tehdyksi.
Kaksilla korteilla pelaaminen ei kuitenkaan voi loputtomiin jatkua.
Seuraavaksi katsotaan sitten ne ydinvoimahakemukset.
Filed under: Politiikka | Leave a Comment
Tags: Äänestäminen, Sähköinen äänestäminen, Sähköiset oikeudet, Tasa-arvo, Tekijänoikeudet, Yksityisyyden suoja
Olen lisännyt blogiin uuden kesäkuun eurovaaleja käsittelevän sivun, sekä tukiryhmän yhteystietoja oikeaan laitaan. Muutama kuvakin on tullut lisää. Nämä muutokset ovat varsinaisia – siis työn alla olevia – kampanjasivuja odotellessa. Tukiryhmäni kattaa jo oikeastaan koko Suomen, mutta aina tarvitaan lisää paikallisia toimijoita tai jonkin alan osaajia. Ilmoittaudu siis mukaan tukiryhmääni vetävälle Minnalle!
Palasin lomalta viikon alusta ja ensimmäinen työviikko menee – kuten yleensäkin loman jälkeen – selvitellessä kaikkea mitä loman aikana on tapahtunut. Vuoden alun tärkeimpiä asioita ovat Gazan tilanne, Venäjän kaasutoimitusten katkeaminen sekä Tshekin EU-puheenjohtajuus.
Gazan tilanteelle EU voi aika vähän, joskin ensi viikolla täysistuntoon kokoontuva parlamentti siitä varmasti julkilausumia tuottaa. Diplomaattisella tasolla tehdään mikä voidaan, jotta tulitauko saataisiin ja Israel päästäisi humanitaarisen avun läpi. Israelin päätoimisia ymmärtäjiäkin kuitenkin löytyy niin paljon, että kaikki politiikka on tasapainottelua eri vaatimusten välissä. Oma mielipiteeni on se, että absoluuttisen syyllisen etsinnän tuosta sotkusta olisi voinut lopettaa jo vuosia sitten. Oleellisempaa on auttaa hätää kärsiviä ja miettiä miten rauha saataisiin pysymään. Jotkut ovat tosin esittäneet jonkinlaista kupua lähi-idän ylle.
Venäjän kaasutoimitusten lakkaaminen on kylmentänyt ilmapiiriä varsinkin Itä-Euroopassa. Venäjän kiista Ukrainan kanssa on vakava varmastikin jo siksi, että ei ole mitenkään Venäjän intresseissä katkaista hanoja maksavalta asiakkaalta, Länsi-Euroopalta. Ei varsinkaan kun finanssikriisi on syönyt Venäjänkin nykyistä kalliille öljylle ja kaasulle perustuvaa vaurautta.
Tshekin puheenjohtajuuskausi on uutisoitu hankalaksi ennen kuin se on alkanutkaan. Tällä kertaa se saattaa olla hyvinkin totta. Ainakaan helppoa ei ole luvassa, kun maan presidentti ja pääministeri ovat poliittisessa ilmiriidassa erilaisilla EU-politiikoillaan. Mielenkiintoista on se, miten Tshekki – joka ei ole ratifioinut Lissabonin sopimusta ja joka on sitä kohtaan skeptinen – puheenjohtajana luotsaa irlantilaisten pakottamista toiseen kansanäänestykseen (joka pidetään todennäköisesti lokakuussa).
Jännä vuosi on edessä monin tavoin!
Filed under: EU, Politiikka, Talous | Leave a Comment
Tags: Energia, Europarlamentti, Lähi-itä, Lissabonin sopimus, Vaalit, Venäjä