Ah, Helsingin Sanomat, tuo joskus täydellisessä kritiikittömyydessään ja analyysin puutteessaan niin ikävän negatiivisesti yllättävä verkkojulkaisu. Tänään Hesari uutisoi, että blogikirjoittelu ei elätä Suomessa. Juttuun on haastateltu hilavitkuttimen kirjoittajaa, ja mainittu pari muutakin suosittua suomalaista blogia, kuten Lehti, josta kommentoidaan lähinnä että Google-mainoksilla on mainio tapa etsiä tekstistä avainsanoja joiden perusteella mainostaa, joka siis johtaa usein siihen herkulliseen tilanteeseen että jutun vieressä on mainos asiasta, joka jutussa on haukuttu lyttyyn.
Hesari valittelee:
Yhdysvaltoihin verrattuna Suomi on mainosmaailman takapajula. Aikakauslehti Business Week esitteli heinäkuussa amerikkalaisia blogeja, joiden kuukausitulot saattavat nousta jopa kymmeniin tuhansiin euroihin. Hauskoja kissojen kuvia esittelevän I Can Has Cheezburger -blogin mainostulot ovat kuukaudessa noin 4 000 euroa, mutta todelliset taalat netotaan juoruilla. Juorublogi Perez Hiltonia luetaan neljän miljoonan lukijan päivävauhtia, ja tuloja kertyy jopa 80 000 euroa kuukaudessa.
En nyt niinkään kommentoi tuhahtaen sitä, että melko puuduttavaksi noin kymmenen minuutin jälkeen käyvä kissablogi tai juorublogi tienaa mainoksilla – ne on tarkoitettukin enemmän rahaa tuottaviksi verkkojulkaisuiksi kuin varsinaisiksi blogeiksi. Jokainen bloggaaja päättäköön itse haluaako mainoksia blogiinsa. Se, mikä minua häiritsee tuossa on kaupallisen tilan jatkuva ja kyseenalaistamaton laajeneminen paikkoihin, joita vaistomaisesti pitäisi yksityisinä.
Blogikirjoittelu on sisällöntuottamista. Sisällön laadusta tai tärkeydestä voidaan olla montaa mieltä, erityisesti silloin kun sillä tahkotaan rahaa. Nykyään vallalla oleva äärimmäisen kilpailuhenkinen individualismi tuottaa kaupallisuuden epäilijöille vastaukseksi brutaalin logiikan siitä, että ei tietenkään ketään voida kieltääkään ottamasta mainoksia sivuilleen, ei tietenkään ketään voida kieltää tienaamasta roskalla jos kerran ihmiset ostavat.
Tämän brutaalin logiikan ongelma on se, että se on kiinnostunut vain rahaa tienaavan oikeuksista – siis tietysti sillä premissillä että kaikki maailman ihmiset ovat keskenään kilpailevia ja kaikella mahdollisella tienaamista yrittäviä. Mutta entäs mainosten tapauksessa niiden katselijoiden oikeudet? Meitä katselijoita lienee kuitenkin enemmistö. Mainosbannerit tunkevat tajuntaamme nykyään jokaisesta mahdollisesta tuutista ja tunkeutuvat työpaikalle ja kotiin, eikä ihmiselle ole annettu juuri keinoja välttyä niiltä.
Nettisivujen mainokset ovat vielä aika helppo tapaus, eihän niitä ole pakko katsella. Siltikin tuntuu hiukan omituiselta, että joku yksityishenkilö joka kirjoittaa mietteitään julkiseen päiväkirjaan, ottaisi tekstinsä viereen vaikka kosteusvoidemainoksen. Sellainen edustaa ajattelua ja arvoja, jotka ovat minulle vieraita.
Mutta entäs sitten muualla elämässä? Postissa tulee mainoksia, mutta ne voi periaatteessa blokata yksinkertaisella postilaatikkoon asetettavalla tarralla ja toivolla, että tällä kertaa ilmaisjakelija osaisi tai viitsisi lukea. Televisio on täynnä mainoksia, mutta niitä ei voi blokata yhtään mitenkään, paitsi lähtemällä jääkaapille. Moni olohuone kuitenkin iltaisin raikaa tunnista toiseen samoja “Osta, osta, nyt on halpaa, kaikkien on pakko hankkia tällainen! Taulutelevisio! Uusi auto! Keittiön kalusteet shokkihintaan!” Ale!” -lauluja. Ymmärtääkseni televisiomainosten blokkaaminen omasta vastaanottimesta olisi teknisesti ihan mahdollista, mutta tätä mahdollisuutta ei anneta siksi että mainosten on näyttävä ja mainostulojen juostava kanavalle – on kyse rahaa tienaavan oikeuksista eikä katselijan. Kännykästä myyjät saa sentään pois maksamalla mainoskiellosta.
Sama toistuu vielä törkeämmin kaupungilla. Kadunvarret, lyhtypylväät, niiden välille viritetyt bannerit, mainostaulut, seinät, ikkunat, bussien kyljet, bussipysäkit, bussin sisällä olevat penkit, bussissa kuuluva radio, kadulle kuuluvat kauppojen kuulutukset, kaikkein rauhallisimpiakin alueita kiertävä jäätelöauto, tidididi-tididididi-tidittidittidii. Täynnä mainoksia, koko kauapunkialue on yhtä visuaalista ilotulitusta ja sekameteliä. Kaikki julkinen tila on käytännössä liisteröity jonkinlaisella mainoksella, joka käskee kuluttamaan rahaa jotenkin. Kauppojen valtakunnat ovat laajenneet kadulle, yksityiset vartijat heittävät kaupan edessä lorvijat tuosta vain kauemmaksi. Katetut kadut eivät ilmeisesti ole julkisia enää ollenkaan, sellaisissa ei kai kohta saa edes oleskella todistamatta shoppailutarkoitustaan.
Jos näiden kaikkien ostokehotusten katselijoiden oikeuksia jotenkin arvostettaisiin, voitaisiin kaupungeissakin kenties jollakin tavalla rauhottaa mainontaa siten, että kaupunkitilassa olisi olemassa rauhallisia, mainosvapaita paikkoja. Kuvittelisin että moni joka joutuu päivittäin kaupungin keltaisenpunaiseen mainoshelvettiin tuntikausiksi kärsii vähintään satojen samanaikaisten ärsykkeiden tuottamasta päänsärystä.
Filed under: Kulttuuri, Media | 11 Comments
Tags: Bloggaus, Kapitalismi
-
Viimeisimmät kommentit
Kalevi on Lex Nokia menossa läpi Teme on Lex Nokia menossa läpi antti liikkanen on Kirjoittajasta uus´maalainen on Joululomaa kohti Gustav Matias Klings… on Stubb ja NATO Johanna Sumuvuori on Lex Nokia menossa läpi Kiero on Yhteisöllisyys ja Afganis… Anna Mikkola on Ehdokas Mikkola aarnojohannes on Ehdokas Mikkola ripi on Ehdokas Mikkola Videoblogi - Rinnakk… on Lex Nokia menossa läpi J on Lex Nokia menossa läpi Anna Mikkola on Ehdokas Mikkola uus´maalainen on Ehdokas Mikkola Sami Vartiainen on Lex Nokia menossa läpi
Kommunistinen lähtökohtasi aiheeseen on naiviudessaan suorastaan viehättävä. Oletko pohtinut, kuinka paljon enemmän saisit maksaa veroja jos mainostaminen olisi rajatumpaa. Etenkin, kun esittelit kuinka helpolla loppujen lopuksi mainoksista pääsee halutessaan eroon.
Myöskin katukuva, esimerkiksi Helsingissä, on ydinkeskustassa toki mainoksia täynnä, mutta astupa Esplanadilta etelään päin, hienoja vanhoja taloja, Kaivopuisto, ranta ja erittäin vähän mainoksia. Sen sijaan Kallion suunnassa, etenkin Merihaassa suorastaan toivoisi näkevänsä mainoksia, kun sosialistinen rallattelu on johtanut silmiä kirvelevien betonialttarien pystytykseen.
Blogien suhteen valinta on tietenkin kaikkien oma. Yksityisten henkilöiden päiväkirjoissa mainokset ovat toki hieman kyseenalaisia. Hilavitkutin esimerkkinä taas näyttää oikein hyvin toimivalta ja jopa hyvää (ainakin varmasti käyttäjäkuntaa paljonkin kiinnostavaa) sisältöä tarjoavana palveluna, jossa mainokset ovat luonnollinen tapa saada rahaa ylläpitoon ja kirjoittajan elämää tukemaan.
Itse en kirjoita blogia tällä hetkellä, olen kyllä suunnitellut ja kunhan saan mietittyä formaatin paremmin kuntoon varmasti aloitankin. Siitä olen täysin varma, että tulen käyttämään mainoksia, ehken heti alkuun, mutta ainakin jos blogin saa yhtään pyörimään. Suunnitelmana on käyttää Bloggeria (ilmainen), kunnes on mainostuloilla varaa hankkia sivutilaa ja oma domain.
Henrille onnea bloggaukseen.
Muoks: Lisätään nyt jonkun verran. Lähtökohtani kirjoituksessa ovat hyvin selkeästi yksilö ja yksilön oikeudet. Jos se on kommunistista, niin olkoon sitten – tämmöisen leimailun esittäminen ilman perusteluja heti alkuun ei yleensä käy missään sivistyneessä keskustelussa kypsästä lähestymistavasta.
Blogien kommentointi on toki hauskaa puuhaa, mutta noin yleensä olisi kiva jos kommentoitava blogimerkintä olisi viitsitty lukea kunnolla, ja plussaa olisi jos kommentoija tekisi edes alkeellisen yrityksen ymmärtää mitä ajatuksia kirjoituksessa yritetään vääntää rautalangasta.
Mainittakoon vielä, että kirjoitukseni ei yritä mollata esimerkiksi hilavitkutinta mainosten käyttämisestä, vaan pyrkii laajempaan pohdintaan mainonnan läsnäolosta arjessa. Kirjoituksessa itse asiassa todetaankin tämä – jäi varmaan lukematta.
Pahoittelen turhaa provosointia, jota harrastin viestissäni.
Kuitenkin täytyy todeta että kärjistys oli molemminpuolista. En toki ottanut viestiäsi hilavitkuttimen mollauksena (nyt huomasin että rivien välistä sen voi ehkä niin ajatella), kunhan vain käytin sitä esimerkkinä mielestäni suhteellisen toimivasta mainonnasta blogissa, joka mainosten ohella voi niiden häiritsemättä tarjota lukijoille uutta ja mielenkiintoista sisältöä.
Myöskin palaute viestisi lukemisesta oli toki oman provosointini jälkeen varsin oikeutettu, mutta kuitenkin väärä. Luin toki viestisi kokonaan, ja ymmärrän kyllä näkökantasi, mutta tässä näkemyksemme ja mielipiteemme vapaasta markkinataloudesta risteävät niin vahvasti, että oli suorastaan pakko kirjoittaa vastaus (joka siis muodostui turhankin provosoivaksi, pitkälti kiitos suuren tunnelatauksen, jonka asetelma tarjoaa). Kirjoitus oli lyhyydessään äärimmäisen rajattua, joten suuremmat tulkinnat jäivät tekemättä ja painopiste jäi pinnalliselle väittelytasolle.
Kirjoituksen punaisesta langasta ja yksilön oikeuksista sen verran, että itsekin osoitat hyvin pitkälle kuinka mainosten kanssa eläminen on vapaaehtoista. Mainokset toki ovat yleistyneet ja levinneet, mutta uskon, että markkinoiden kehityksen myötä nekin kehittyvät ja jos ihmiset eivät enää jaksa niitä aivan joka paikassa, on niiden logiikan pakko muuttua (vaikkakin väheneminen on epätodennäköistä). Minkään sortin rajoituksiin en kuitenkaan usko, sillä markkinatalous ja populaarikulttuuri ovat mainoksissa niin vahvasti kiinni, että niiden rajoittaminen olisi aika lailla pakkovaltaa, ja mielestäni täten myös vastoin yksilön oikeuksia, yrittämistä ja sananvapautta.
Lähinnä tässä väittelyssä on kyse valtavista poliittisista näkemyseroista. Huomasin “kirjoittajasta”-sivulla, että ilmoittaudut avoimesti vasemmistolaiseksi, ok, mutta itse olen aika lailla eri linjoilla, joten mielipide-eroja syntyy.
Hyvä keskustelu kuitenkin varmasti saadaan aikaiseksi!
Virtuaalissa on se hauska puoli, että se yleensä tuntuu olevan ihan täynnä ihmisiä, jotka vaan ajattelevat Väärin. Se on tietysti turhauttavaa, mutta sen kanssa oppii elämään.
En ymmärrä miksi mainonnan pohtiminen yksilön oikeuksien kannalta olisi jotenkin tunteita herättävää. En löydä itsestäni minkäänlaisia intohimoja sitä pohtiessani.
Markkinatalouden rajoittamisesta sen verran, että sitä rajoitetaan joka paikassa koko ajan jo valmiiksi. Tässä mielessä vapaa markkinatalous mahdottoman ihmiskäsityksensä kera on aivan samanlainen utopia kuin kommunismikin – sekin muuten herätti monissa tunteita. Kyse on lähinnä siitä miten yhteiskunnat päättävät sitä rajoittaa ja millä perusteilla. Itse näen, että tulevaisuudessa yksilöt voisivat tekniikan kehittyessä vapaammin valita missä ja millaisia mainoksia he katselevat, jos katselevat. Ei tämä ole markkinatalouden vastaista, markkinatalous elää niillä säännöillä jotka sille asetetaan, ei se ole mikään ihmisen yläpuolella oleva suuri voima ja spagettihirviö.
Taidan joskus tulevaisuudessa kirjoittaa pidemmänkin kirjoituksen vapaudesta ja markkinataloudesta. Moni oikeistolainen lankeaa tänäkin päivänä vielä liberalismin alkeellisimpaan sudenkuoppaan esittäessään että ihmisten tulisi ajatella (esimerkiksi) markkinataloudesta samalla tavalla ollakseen vapaita.
Välillä täytyy myös muistaa kuinka paljon työpaikkoja ja verotuloja mainosten pelkästä tekemisestä ja pystyttämisestä kertyy. Omasta puolestani mielelläni annan kaiken alaan liittyvän kehittyä luonnollista tietä (totta on, ettei kukaan mainoksia väkisin halua katsella, etenkin kun suurin osa niistä on kamalan huonoja) pois katsojien silmistä.
Paremmin kohdennettu mainonta lienee tekniikan avulla pian paremmin toimivaa ja täten vähemmän ärsyttävää. Itseäni esimerkkinä käyttäen taitaa olla niin, että eniten ärsyttävät huonosti tehdyt ja näytellyt jogurtti-mainokset (niin subjektiivisessa bisneksessä luulisi olevan parempi olla näyttämättä näitä…), sen sijaan itseä kiinnostaviin aiheisiin liittyvät mainokset ja tarjoukset ovat oikein mukavia ja olen suorastaan iloinen niistä, sillä muuten en välttämättä kuulisi mistään.
Täytyy nyt vielä tähän todeta, että idealistisesti en ole kovin vahva, kunhan kannatan ja arvostan yksityisyrittäjiä ja heidän mahdollisuuttaan palkata työntekijöitä. Varmasti esim. joku kovaksi keitetty kaiken nähnyt vasemmistopoliitikko voisi leimata minut mainonnan orjaksi ja aatteettomaksi luteeksi, mutta se ei oikeastaan kuulosta lainkaan hassummalta määritelmältä.
Ja sain muuten blogin (tämä vielä testi- ja harjoitusmielessä) pistettyä pystyyn. Toivoisin sinne keskustelua ja erilaisia perspektiivejä. Politiikan pidän sieltä kaukana ja keskityn enemmän rennompiin aiheisiin. Saa oikein vapaasti, jopa mielellään, haukkua lyttyyn, joskin perustellusti, ja väitellä makuasioista: http://itshenri.blogspot.com/ (koitan kirjoitella alkuun ainakin muutaman kerran viikossa, mistä milloinkin).
Mainoshan se tuokin on, mutta menköön nyt.
Tähän tuossa Henrin kommentissa voisin vielä kommentoida, kun se hymyilytti minua; “Täytyy nyt vielä tähän todeta, että idealistisesti en ole kovin vahva, kunhan kannatan ja arvostan yksityisyrittäjiä ja heidän mahdollisuuttaan palkata työntekijöitä.”
Niinno, hmm, en tiennytkään että yksityisyrittäjien kannattaminen on jokin erityinen ideologian ilmentymä. Tää on joku hassu sekä oikealla että vasemmalla toistuva harhaluulo, että yksityisyrittäjyyttä pitäisi jotenkin hampaat irvessä kannattaa tai vastustaa riippuen siitä mihin suuntaan itse vipattaa. Perinteinen työväenluokkainen ajattelutapa ammentaa tietysti Marxista, ja ukolla kyllä olikin vaikeuksia erottaa kapitalistia ja yksityisyrittäjää, mutta ymmärtääkseni nykyinen vasemmisto ei haihattele tämän asian suhteen juurikaan. Luokkajaot ovat muutenkin niin vaikeita kun ei ole kunnollisia luokkia.
Perinteinen oikeisto taas on arvostanut talouspolitiikkaa, joka on edullista yksityisyrittäjille, ja noin historiallisesti katsottuna siis kohtuullisen suurille ja varakkaille yksityisyrittäjille – tämä talouspolitiikka on sitten saattanut olla vapaakauppaa tai protektionismia riippuen siitä mikä on missäkin ympäristössä kannattavinta. Mutta siis oikeistossakaan ei ole kauheasti ollut kyse siitä, että jokaista kenkälusikkakauppiasta pitäisi jotenkin erityisemmin kannattaa.
Oikeistoliberaalit (joita on toki pitkään ollut Suomessakin, mutta jotka ovat ruvenneet jotenkin äänekkäiksi oikeastaan 2000-luvulla) taas perustelevat asiaa (negatiivisen) vapauden ensisijaisuudella kaikkeen muuhun nähden. Se on tiettyyn pisteeseen asti ihan loogista, mutta sen pisteen jälkeen sitten aletaan mennä jo melko vainoharhaisiin hallusinaatioihin siitä kuinka valtio kiduttaa yksityisyrittäjiä mielenkiintoisilla keinoilla. Loogisesti toki tässäkään ajatusrakennelmassa yksityisyrittäjän vapaus ei ole sen pyhempi kuin muidenkaan.
Täytyy toki muistaa, että oikeistoa on kovin vaikea määritellä. Mitä edes tarkoittaa nykypäivänä “porvari”? Oikeistoonhan Suomessakin laskevat itsensä kaikenlaiset hiihtäjät, anarkokapitalisteista liberaaleihin ja libertaareihin ja sieltä konservatiiveihin ja nationalisteihin. Jos joku siis vain ilmoittaa olevansa eri linjoilla kuin vasemmisto, on vaikea sinällään sijoittaa henkilö ideologisesti yhtään mihinkään.
Nämä nyt vain pikaisina ajatuksina.
No saivarrellaan sitten saivartelun päälle.
Kuka väittikään että yksityisyrittäjien kannattajuus mikään ideolistinen ilmentymä olisi, minähän totesin etten ole idealistinen vaan poliittisista asioista minulle suurin tärkeys on kaikentyyppisellä yrittäjyyden tukemisella (ja selvennetään siis, että tällä tarkoitan pääasiassa ihmisten palkkaamisen helpottamista, missä pienille yrityksille on nyt aivan käsittämättömän suuri kynnys). Tämä toki heijastuu sitten muihinkin kysymyksiin, kuten sairaanhoidon julkisen ja yksityisen puolen väliseen kiistelyyn, missä olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos kunnan lääkärit tekevät yksityisiä töitä sairaalan vapaissa tiloissa virka-ajan ulkopuolella julkisia leikkausjonoja lyhentäen, on se täysin sallittavaa. Selkeää nato-kantaa en omaa, sillä molemmilla vaihtoehdoilla on niin paljon eri hyviä ja huonoja puolia, ja viime kädessä kuitenkin pitäisi tietää, että millaisen sopimuksen Suomi mahdollisesti liittyessään solmisi. Poliittista käyttäytymistä heiluttaa myöskin, ehkä liiankin paljon, henkilö teesien takana. Painotan erittäin pitkälle henkilön kieliosaamista, ulospäin suuntautuneisuutta ja käsitystäni hänen aikaansaavuudestaan. En tietenkään äänestäisi ketään, kenen kanssa olen täysin eri linjoilla, mutten vaadi että jokaisessa pienessä asiassa hän on täysin yhtä mieltä, kunhan tärkeimmät kysymykset eivät aiheuta mielipideristiriitoja. Eli pähkinänkuoressa, politiikan pohtimista enemmän itseäni kiinnostaa poliitikkojen analysointi.
Ja en tiedä miten tämä enää liittyy mainontaan. Sen jatkoa yritin tuossa pohtia mutta onhan se tietenkin hauskempaa pohtia poliittista historiaa aina tilaisuuden tullen.
Heh, elämäntarinaa
Mie olen onneksi enemmän virkamies kuin poliitikko, joten olen kohtuullisen vapaa ihmisten asettamista uskomattomista ennakko-odotuksista.
Ei tämä nyt mainontaan ole hetkeen liittynyt. Suoraan sanottuna minua kummastuttaa miten mielestäni niinkin yksinkertainen asia kuin yksilönvapauden lisääminen mainostulvan edessä herättää ehdotuksena melkein poikkeuksetta “olet kommunisti” -reaktion. Se menee siis jonnekin syvemmälle kuin itse niihin mainoksiin.
No, ainakin pitää todeta, että huonomminkin voisi olla: peruskouluissa opetettaisiin kuuluisia brändejä faktojen sijaan.
Omasta mielestäni mainonan suuruus on suoraan käänteisesti verrannollinen käyttäjäyställisyyteen; lehdissä joskus tahtoo mennä hieman yli. Maksan perhana soikoon kaksi euroa sanomalehdestä, että saan tietoa, enkä sivu kaupalla turhia mainoksia. Sama homma kaikissa aikakausilehdissä.
Eniten harmittaa vain se, että melkeinpä kokonaan lehden selviäminen etanamediassa VAATII mainontaa selvitäkseen. Annan sen vielä anteeksi ilmaislehdille (niin saaduille kuin dyykatuille), mutta penniäkään en viitsi maksaa siitä, että saan kiiltävään paperiin painatettua paskaa.
Mainokset ovat laatua ja jos ei kiinnosta, niin ole kotona joka päivä, laita verhot kiinni ja heitä viihde-elektroniikka pois. Samoin foliohattu päälle, johan helpottaa. Ei elämää ilman mainoksia.