Sijaintini feminismissä

25hei07

Mirka Muukkonen pyysi minua kertomaan mille feminismin suuntaukselle sytyn eniten – kääk. En yleensä hirveän paljon osallistu näihin keskusteluihin. Se ei johdu siitä, ettäkö pitäisin feminismejä turhina tai yksioikoisesti väärinä, vaan oikeastaan siksi etteivät juuri sukupuoleen liittyvät kysymyksen suoraan sanottuna oikein kiinnosta minua. Nyt tietysti minua voidaan tulla opettamaan siitä kuinka pitäisi kiinnostaa – edellisen kerran tällainen keskustelu päättyi toisen osapuolen syyttävään parahdukseen siitä kuinka en ole ymmärtänyt yhtään mitään kolmannen aallon feminismistä. Parahdus on tietysti paradoksi, sillä jos on ymmärtänyt jotain kolmannen aallon feminismistä, ei tietenkään voi edellyttää että muut naispuoliset kokevat feminismin ja suhtautuvat feminismiin ja naiseuteen jotenkin yhdenmukaisesti. En siis voi luvata, että tämä kirjoitus täysin vastaisi aihetta ehdottaneen toiveita.

Mirka on löytänyt määrittelyn avuksi jonkin oululaisen opiskelijaporukan ilmeisen hauskaksi tarkoitetun feministioppaan. Minua ei kyllä linkkiä klikatessa paljoa naurattanut, sivujen värimaailma iski tajuntaan kuin sumusireeni korvanjuuressa. Opas on lisäksi todella vain huumoria, eikä siitä oikein erkkikään ota selvää että mitä mikäkin feminismi nyt sitten tarkoittaa, joten käytän Wikipedian artikkelia feminismistä. Englanninkielisen Wikipedian, koska näissä jutuissa se vain on niin huomattavan paljon kattavampi.

Olen kyllä kolmannen aallon feminismien linjoilla siinä, että perinteinen feminismi ei selkeästi tuota kauheasti tulosta. Akat ovat huutaneet tasa-arvoa turuilla ja toreilla vuosikymmeniä, mutta yhteiskunta on pysynyt aika vahvasti rajoittavien sukupuoliroolien kahlitsemana. Mutta siihen peliin en mielelläni lähde, että aletaan väittämään että feminismi onkin nykypäivänä ideologia joka tavoittelee kaikkea kivaa kaikille luojan luomakunnan öttiäisille, niin naisille, miehille, kuin ekosysteemillekin. Feminismi ja yleinen egalitarismi eivät ole samoja asioita. Jos feminismi-sanaa käytetään näin, tarkoittamassa kaikkea mahdollista kiva tasa-arvoa ja kestävää elämäntapaa ja ylipäänsä mukavaa, niin käytännössä se on sisällötön. Siitä tulee samanlainen iskusana ja kaiken oikeuttaja kuin demokratiastakin, jota nykypäivänä käytetään ilman minkäänlaisia kunnollisia perusteita kuvailemaan ties minkälaisia yhteiskuntajärjestelmiä ja ideologioita, taustanaan häivähdyksenomainen ilmapiiri “meistä” ja “heistä”, tietynlaisesta oikeasta elämäntavasta ja tietynlaisesta todella väärästä.

Feminismi on naisen aseman parantamista suhteessa miehiin, monissa feminismeissä vain tasa-arvoiseen asemaan. Kun tämä aikanaan artikuloitiin, muijat seuraavaksi riisuivat henkiset rintaliivinsä ja alkoivat psykologiseen mutapainiin siitä mitä “nainen” tarkoittaa, mitä “mies” tarkoittaa ja mitä “tasa-arvo” tarkoittaa. Tulos ei ole vielä tiedossa. Joka tapauksessa, minusta on aivan ensisijaisen tärkeää tunnustaa feminismin yksinkertaiseksi lähtökohdaksi se, että sukupuolet eivät ole tasa-arvoisia keskenään. Tarkoittaen, että feminismin lähtökohta ei nähdäkseni voi olla esimerkiksi maailmanrauhan tavoitteleminen.

Voidaan tietysti keskustella akateemisesti siitä, voivatko ne koskaan ollakkaan (voiko kaksi erilaista asiaa olla samanarvoisia ikinä, onko todellista tasa-arvoa olemassakaan), mutta sellainen keskustelu jätettäköön nyt erikseen käytäväksi. Tämä asian täysin teoreettinen puoli sitä paitsi kosketa todellista maailmaa ihan niin paljoa – kun itsenäistä ja arvonsa tuntevaa naista läpsäistään takamukselle ja tytötellään surutta, ei luulisi hirveästi liikuttavan jokin puhtaan akateeminen väittely siitä, voiko vagina koskaan olla peniksen kanssa samalla linjalla koska ne ovat aivan erilaisia ja niillä on eri funktio. Ensiarvoisen tärkeää on siis tunnustaa, että naiset ja miehet eivät ole tasa-arvoisessa asemassa ihan konkreettisesti yhteiskunnassa vallitsevien rakenteiden ja asenteiden puolesta. Suomessa tätä ei jostain syystä suostuta aina tunnustamaan ollenkaan, mutta emmeköhän siinäkin seuraa ruotsalaisia kohtuullisen pian. Ainakin vasemmistolaisissa ja vihreissä kansalaisjärjestöissä on viime aikoina esiintynyt huomattavaa heräämistä feminismiin.

Radikaalifeministien ja marxilaisten feministien kanssa olen siis samoilla linjoilla siitä, että on olemassa syrjiviä ja estäviä yhteiskunnallisia rakenteita. Muusta en sitten oikein olekaan. Näitä rakenteita on olemassa siis sekä miesten että naisten näkökulmasta, miehiä alistavat ja naisia alistavat asiat ovat vain luonteeltaan kovin erilaisia. Ymmärtäkäämme muuten tässä yhteydessä ilmaisu “rakenne” hyvin laajasti, kattaen ei pelkästään konkreettiset yhteiskunnalliset instituutiot vaan myös esimerkiksi tapakulttuurin, yleiset asenteet, kielen jne. Esimerkki naisten rakenteesta on myytti hoivavietistä ja siitä seuraava ymmärrys esimerkiksi sairaanhoitajan matalapalkkaisesta ammatista juuri naisten kutsumuksena. Esimerkki miesten rakenteesta taas on esimerkiksi kunniallisen sankarin, puolustajan ja elättäjän rooli, joka johtaa suorituspaineisiin, stressiin, burnouteihin, ja aika usein myös naisia huomattavasti väkivaltaisempaan käytökseen. Feminismi ei muuten lähtökohtaisesti mielestäni voi ratkaista miehiä syrjivien rakenteiden ongelmaa. Sitä varten tarvittaisiin miestutkimusta miesten toimesta.

Myöskään pelkkä yksioikoinen ajattelu rakenteiden murskaamisesta ja uudenlaisten rakentamisesta ei minun logiikallani toimi. Suurin osa sukupuolia koskevista ongelmallisista, eriyttävistä, syrjivistä, elitistisistä jne rakenteista sijaitsee ihmisten päässä. Ne ovat toki pitkälle opittuja – tuppaan ajattelemaan sukupuolta paljon vahvemmin sosiaalisena konstruktiona kuin mitä nykypäivänä olisi muodikasta – mutta niiden muuttamisessahan olisi kyse vain yksien opittujen konventioiden korvaamisesta toisilla. Jotta ihmiset todella voisivat olla vapaita ja edes teoreettisesti tasa-arvoisia, pitäisi ihmisten todella ajatella itse, vapautua laumasieluisuuden helppoudesta. Turhaa haihattelua.

Jos on pakko valita joku tai joitain feminismejä, jotka sytyttävät, niin valitsen liberaalifeminismin ja post-strukturaalisen feminismin. Liberaalifeministit ovat ymmärtäneet kolmannen aallon feministien mukana, että ei ole olemassa mitään universaalia naiseutta tai naiseuden kokemusta, joka johtaisi yhteen feminismiin. Sen sijaan he tunnustavat, että on olemassa yksilöitä joiden identiteetin yksi tekijä on sukupuoli, ja heidän suhteensa ja asemansa toisen sukupuolen kanssa on hyvinkin pitkälti kiinni heidän omasta toiminnastaan. Näin yksilökeskeinen feminismi ei kuitenkaan yksinään riitä, joten sen kaveriksi voidaan ottaa post-strukturaalinen, joka tekee sentään rehellisen yrityksen todella pohtia syrjivien rakenteiden luonnetta. Sen jotkut lähtökohdat ovat hiukan ristiriidassa mielipiteideni kanssa, mutta niinhän aina käy – se ei tarkoita sitä etteikö voisi pitää ja suosia älyllisesti sentään jossain määrin yrittävää suuntausta.

Filed under: Kulttuuri, Politiikka   |  1 Comment
Tags: Feminismi