Arvioin tänään aamulla sään väärin, kun valitsin kävelyn töihin metron sijasta. Brysselissä sataa tilastollisesti enemmän kuin Lontoossa. Niin tänäänkin. Kävelyreittini parlamentille kulkee sinänsä viehättävän Leopoldin puiston läpi, jonka asfaltoimattomat kävelyreitit ovat sateella sinapinkeltaista savivelliä. Sillä siis tänään päällystin kenkäni ja lahkeeni.
Olen tämän viikon Brysselissä, vaikka mepit ovat matkanneet takaisin Strasbourgiin täysistuntoon (siellä ei tarvinnut käydä vähään aikaan erään kattoon liittyvän arviointivirheen vuoksi).
Täysistunnon esityslistalla ei ole mitään merkittäviä mietintöjä minun vastuulleni kuuluvasta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnasta, joten läsnäoloni ei ole pakollista. Onneksi. Tai no kukaan ei ainakaan tähän mennessä ole ilmaissut kokevansa mitään intohimoista Euroopan yhteisöjen ja Uuden Seelannin välisestä yhteistyösopimuksesta teknologian ja tieteen osalta. Arvioni tältä osin lienee oikea.
Työksenikin seurailen paljon kansainvälisiä lehtiä suomalaisen median ohella. Minua on yllättänyt kovasti, se miten nopeasti ja miten ihan yhtäkkiä puskan takaa toimittajat ovat alkaneet kirjoitella arvioita kapitalismin lopusta ja jopa marxilaisesta ideologiasta.
Kymmenes kuluvaa kuuta The Washington Post -lehden etusivulla kyseltiin, onko amerikkalainen kapitalismi lopussa. Järjestelmän kriisiä huutaa myös kuluvan viikon The Economist -lehden kansi: “Capitalism at bay”. Lukemattomat muut arvostetut lehdet ovat julkaisseet pääkirjoituksia ja analyysejä finanssimaailman systeemiongelmista ja niihin kohdistuvasta vasemmistolaisesta kritiikistä. Tänään sattui silmiini The Times -lehdessä oleva juttu Karl Marx: Did he get it all right?
Oheisessa Timesin artikkelissa marxilaiset taloustieteilijät opettavat kuin pikkulasta, että kriisit ovat rakenteellisia, ne kuuluvat kapitalismin luonteeseen, ja että juuri tässä asiassa Marx ei ollut väärässä.
En suoraan sanottuna aivan sekunnissa tapahtuneen paradigman muutoksen aiheuttamalta shokilta oikein tiedä vielä mitä ajatella. Ensimmäinen reaktioni on tyytyväisyys siitä, että näistä asioista saa taas näemmä puhua, mutta myös epäilys että saatetaan mennä liian kovaa näissä spekulaatioissa. Poliittiset voimasuhteet eivät ole missään muuttuneet – vielä – jos mielipideilmasto onkin.
Yhden asian nämä artikkelit paljastavat vasemmistosta yleisesti: yhdelläkään vasemmistopuolueella Euroopassa tai Yhdysvalloissa ei tainnut olla ihan oikeasti olemassa mitään suunnitelmaa siltä varalta, että kapitalismi (jälleen) kriisiytyisi. Kenen suunnitelman mukaan nyt mennään ja mihin se pyrkii?
WordPress on antanut bloggaajille taas uuden lelun: äänestykset. Niiden avullahan voi vaikka selvittää, ovatko lukijani enemmän koiraihmisiä vai kissaihmisiä. Tai sitten tätä voi käyttää yhtä luotettavaan ennustamiseen kuin asiaan erikoistuneisiin puhelinpalveluihin soittamalla:
Filed under: Belgia, Historia, Media, Politiikka, Talous, Yleistä höpinää | 1 Comment
Tags: Bryssel, Finanssikriisi, Kapitalismi, Karl Marx
-
Viimeisimmät kommentit
Kalevi on Lex Nokia menossa läpi Teme on Lex Nokia menossa läpi antti liikkanen on Kirjoittajasta uus´maalainen on Joululomaa kohti Gustav Matias Klings… on Stubb ja NATO Johanna Sumuvuori on Lex Nokia menossa läpi Kiero on Yhteisöllisyys ja Afganis… Anna Mikkola on Ehdokas Mikkola aarnojohannes on Ehdokas Mikkola ripi on Ehdokas Mikkola Videoblogi - Rinnakk… on Lex Nokia menossa läpi J on Lex Nokia menossa läpi Anna Mikkola on Ehdokas Mikkola uus´maalainen on Ehdokas Mikkola Sami Vartiainen on Lex Nokia menossa läpi
Pöh, ei voinut äänestää tyhjää.
Tässä suhteessa näen vasemmisto – oikeisto -jaottelun vähän huonona. Vähän sama, kuin miksi olen ihmetellyt, edesmenneen Saksan kansallisosialismin (jatkossa lyhenteenä “Sks”), tai sitä matkivat tai mukailevat järjestöt tai poliittiset suuntaukset, sijoitetaan”äärioikeistoksi”? On vain vaikea kuvitella, että “äärimmäinen kapitalismi” olisi “Sks”:a. Määritelmän historiaa oikeasti tuntematta, arvelisin sen syntyneen “suuri isänmaallinen sota” -silmälasien läpi katsottuna; “mitä kauenpana vasemmistosta, sitä pahenpi vihollinen”. (ps. No joo, nyt tuli mieleen toisena vaihtoehtona “maailmankasalaisuus näkökulma” yhdistettynä ihmisten tasa-arvoisuuteen ja -vertaisuuteen, jolloin Sks on hyvin kaukana vasemmistosta. Ts. minkä pohjalta vasemmisto – oikeisto -jaottelu tapahtuu, missäkin tilanteessa?)
Se miksi tämän jaottelun otin esille, en usko että kumpikaan voimistuu talouskriisistä. Näen että – asian jonka ilmeisesti oletataan jääneen jo historian hämäriin – totalitarismin nousu, tulee johtumaan kapitalismin kriisistä.
Arvioni perustuu karkeasti ilmaistuna sille, että NL:n romahtaminen symbolina, löi vasemmistoa polvitaipeeseen, ja samalla tapaa USA:n romahtaminen symbolina lyö sekä kapitalismia, että demokratiaa polvitaipeeseen. Kun halutaan tiukkaa kuria “suojaamaan kansaa”, syntyy totalitarismi (tai no, oikeasti se menee toisinpäin).
USA:n romahtamista olen arvioinut jo aiemmin, ennen kuin olin tietoinen “kuplan puhkeamisesta”. Tiivistetysti ilmaistuna arvelin USA:n olevan pystyssä enään vain siksi, ettei niillä ole ollut omaa Gorbatsovia, joka tunnustaisi ettei systeemi oikeasti toimi kuin mielikuvituksessa. Ja olen myös arvellut, että Obama – rehellisesti tunnustettakoon, etten oikeasti ole kovin suuresti kiinnittänyt huomiota USA:n vaaleihin, tai ehdokkaisiin, eli tämä on melko vahvasti ns. “perstuntumaa” – että Obama tulisi, mikäli vain valitaan, olemaan se USA:n Gorba.
Se miksi en usko vasemmiston voimistuvan, vasemmisto ei hyödy oikeiston heikkenemisestä, vasemmisto hyötyy lähinnä vain omista teoista. Meillä ei ole – vielä – näkyvissä vasemmiston vahvistumista. Näkisin kyllä, että yhä useammalta suunnalta on alettu laittamaan rasvaa vasemmiston rattaisiin, ja se tulee vahvistamaan vasemmistoa. Mutta sitä en uskalla sanoa, olemmeko myöhässä? Jos ennusteeni totalitarismin noususta pitää paikkansa, meijän näkökulmasta vastus vain korvautuu toisella.
Joka tapauksessa vahvistuaksemme, meidän tulee tehdä töitä sen eteen – itse.
Suuri painolasti meillä kuitenkin on menneisyys. On helppo luetella iso kasa asiaoita jotka on vasemmiston aikaan saamia, ay-”liikkeestä” sosiaalijärjestelmään, ongelma kuitenkin on, etteivät nuo saavutuksemme (enää) toimi. Ay-”liike” on hierarkisoitunut, sen keskenäin- ja sisäinen solidaarisuus on kadonnut, toiminta on lähenpänä liikeyritystä, kuin ihmisten keskestä solidaarisuutta ja toisista välittämistä. Sosiaalijärjestelmä taas on rappeutunut, eikä sitä todella ole kehitetty eteenpäin, jolloin ongelmaksi muodostuu (“sanaton”) ristiriitausuus: “tämänkö – ihmisiä kyykyttävän byrokratiahelvetin – me(/edeltäjämme) olemme saaneet aikaan?”.
Ts. Selkänojamme on kääntynyt meitä vastaan.