Sivut löytyvät osoitteesta www.annamikkola.fi.

Hallitustaival on osoittautunu Vihreille karikkoiseksi. Sitä kutsutaan vuoroin hallituksen sisäiseksi oppositioksi ja vuoroin Kokoomuksen puisto-osastoksi. Totuus lienee jotain tältä väliltä. Vaikeammaksi asian tehnee se, että Vihreät ei puolueena ole tottunut tekemistensä rankkaan arvosteluun.

Vihreiden linja kansalaisten sähköisten oikeuksien puolustamisessa on vähintäänkin mielenkiintoinen, eikä välttämättä liity suoraan siihen ollaanko hallituksessa vai ei. Vihreiden ollessa oppositiossa vuonna 2005 ryhmän kansanedustajista vain 3 äänesti lex Karpelaa vastaan. Lex Karpelana tunnettu tekijänoikeuslainsäädännön laajennus käyttäjien kustannuksella herätti kiivasta keskustelua, ja ironisesti sitä kenties julkisimmin vastustanut kansanedustaja oli Vihreiden Jyrki Kasvi.

Oikeusministeri Tuija Brax ajoi viime kunnallisvaaleihin sähköisen äänestyksen kokeilua. Lopputuloksen tunnemme: satoja ääniä meni hukkaan, ja vaalien laillisuudesta käydään nyt oikeusprosesseja.

Ennen kokeilua oikeusministeri Brax väitti järjestelmän olevan aukoton ja kuvaili epäiltyjä turvaongelmia science fictioniksi. Science fictionia paljon lukeva Jyrki Kasvi ensin kritisoi sähköisen äänestyksen kokeilua, mutta sitten ilmoitti ministeri Braxin kanssa yhdessä laatimassaan tiedotteessa sähköisen äänestyksen kokeilemisen olevan tarpeen. Mikä tarve on kyseessä, sitä ei määritelty.

Ja eilen siis meni läpi lex Nokia, sekin suurella Vihreiden showlla. Laki, jota heidän omatkin kansanedustajansa ovat kuvailleet huonosti valmistelluksi, epäselväksi, tulkinnanvaraiseksi, kansalaisten yksityisyyttä uhkaavaksi, ongelmalliseksi perustuslain kannalta, poliisin oikeuksien yksityistämiseksi, urkinnaksi, ja suuryritysten painostuksen alla tehdyksi.

Kaksilla korteilla pelaaminen ei kuitenkaan voi loputtomiin jatkua.

Seuraavaksi katsotaan sitten ne ydinvoimahakemukset.

Palasin lomalta viikon alusta ja ensimmäinen työviikko menee – kuten yleensäkin loman jälkeen – selvitellessä kaikkea mitä loman aikana on tapahtunut. Vuoden alun tärkeimpiä asioita ovat Gazan tilanne, Venäjän kaasutoimitusten katkeaminen sekä Tshekin EU-puheenjohtajuus.

Gazan tilanteelle EU voi aika vähän, joskin ensi viikolla täysistuntoon kokoontuva parlamentti siitä varmasti julkilausumia tuottaa. Diplomaattisella tasolla tehdään mikä voidaan, jotta tulitauko saataisiin ja Israel päästäisi humanitaarisen avun läpi. Israelin päätoimisia ymmärtäjiäkin kuitenkin löytyy niin paljon, että kaikki politiikka on tasapainottelua eri vaatimusten välissä. Oma mielipiteeni on se, että absoluuttisen  syyllisen etsinnän tuosta sotkusta olisi voinut lopettaa jo vuosia sitten. Oleellisempaa on auttaa hätää kärsiviä ja miettiä miten rauha saataisiin pysymään. Jotkut ovat tosin esittäneet jonkinlaista kupua lähi-idän ylle.

Venäjän kaasutoimitusten lakkaaminen on kylmentänyt ilmapiiriä varsinkin Itä-Euroopassa. Venäjän kiista Ukrainan kanssa on vakava varmastikin jo siksi, että ei ole mitenkään Venäjän intresseissä katkaista hanoja maksavalta asiakkaalta, Länsi-Euroopalta. Ei varsinkaan kun finanssikriisi on syönyt Venäjänkin nykyistä kalliille öljylle ja kaasulle perustuvaa vaurautta.

Tshekin puheenjohtajuuskausi on uutisoitu hankalaksi ennen kuin se on alkanutkaan. Tällä kertaa se saattaa olla hyvinkin totta. Ainakaan helppoa ei ole luvassa, kun maan presidentti ja pääministeri ovat poliittisessa ilmiriidassa erilaisilla EU-politiikoillaan. Mielenkiintoista on se, miten Tshekki – joka ei ole ratifioinut Lissabonin sopimusta ja joka on sitä kohtaan skeptinen – puheenjohtajana luotsaa irlantilaisten pakottamista toiseen kansanäänestykseen (joka pidetään todennäköisesti lokakuussa).

Jännä vuosi on edessä monin tavoin!

Molemmat ovat äärimmäisen tärkeitä. Ensimmäinen on vesittynyt matkalla, koska vallitsevissa olosuhteissa jäsenmaat eivät päässeet yhteisymmärrykseen tavoitteista ennen kuin oltiin aika alhaisella tasolla.  Se on silti parempi kuin ei mitään, ja parantaa jonkin verran olemassaolevaa päästökauppajärjestelmää. Tiettyjä perusongelmia se ei korjaa, ja on hyvin kyseenalaista minkälaisiin päästövähennyksiin se todellisuudessa tulee johtamaan.

Työaikadirektiivi on repinyt poliittisia ryhmiä sisäisesti pidemmän aikaa. Suomessa oikeastaan kaikki palkansaajajärjestöt ovat esitystä vastaan. Työaikadirektiivi on herkkä asia, sillä eri jäsenmaiden kulttuureja on vaikea yhteensovittaa – esimerkiksi Iso-Britannia on selkeä poikkeus muihin verrattuna. Vasemmisto koko Euroopassa kuitenkin näkee, että työaikadirektiivi heikentäisi työoloja merkittävästi. Monissa maissa – kuten Suomessa – myös oikeistopoliitikot näkevät direktiivin ongelmat.

Strasbourgin viikon jälkeen lennän Suomeen. Vietän joulun Kemissä ja uudenvuoden Joensuussa. Tarkoituksena on maata sohvalla, katsoa leffoja, syödä hyvin, käydä hiihtämässä, saunoa ja olla ajattelematta töitä tai vaaleja aktiivisesti.

Tammikuussa vaalit alkavat sitten näkyä arjessa heti. Tästä blogista tulee nettisivujen avaamisen yhteydessä myös vaalikampanjan osa. Alan kiertämään tapahtumia Suomessa sen mikä töiltä ehdin. Siihen asti kuitenkin hiljaiseloa ja rentoutumista.

Rauhallista joulua!

Olin miettinyt tätä ehdokkuutta kauan ja monilta kanteilta. Merkittävimmät kantit ovat minulle seuraavat: 

- Onnistunut uudistuminen ja sukupolvenvaihdos ovat Vasemmistoliitolle elintärkeitä prosesseja, jotka on saatava käyntiin nopeasti.

- Suomen ja vasemmiston EU-politiikka kaipaa tiukempaa, asiantuntevampaa ja syvällisempää otetta.

Näillä peruseväillä lähdetään liikkeelle. Olen ehtinyt jo lumimyrskyisessä Helsingissä kokoustaa parinkymmenen hengen voimin siitä, mitä kaikkea on mahdollista tehdä. Tästä vuodenvaihteeseen aika menee teemojen hiomiseen ja taustojen kirjoittamiseen, sekä nettisivujen sisällön värkkäämiseen. Teemat tulevat sisältämään tavaraa ainakin ilmastosta, energiasta, työelämästä, tasa-arvosta ja oikeuksista sekä informaatioyhteiskunnasta. Kampanjaan toivotetaan tervetulleeksi mukaan kaikki halukkaat.

EFFI-Alert: Lex Nokia menossa läpi eduskunnassa

Hyvä EFFI-aktiivi!

Ns. Lex Nokian (HE 48/2008 vp sähköisen viestinnän tietosuojalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta) käsittely on kriittisessä vaiheessa eduskunnassa. Perustuslakivaliokunnan myönteisen lausunnon jälkeen mitään näköpiirissä olevaa estettä lain läpimenolle ei ole olemassa. Vain nopea ja perusteltu kansalaispalaute voi enää estää jälleen yhden askeleen kohti pahempaa isoveliyhteiskuntaa. Tarvitsemme tässä siis sinun apuasi!

Haluamme erityisesti korostaa, että laissa ei ole kyse pelkistä yrityssalaisuuksista tai työnantaja/työntekijäsuhteesta vaan yleisestä yhteisötilaaajien (kuka tahansa toimija, joka tarjoaa internet-yhteyttä) oikeudesta valvoa käyttäjiä. Kyse ei myöskään ole ole myöskään pelkästä sähköpostista vaan ihan kaikesta IP-pohjaisesta liikenteestä. Jos muutos olisi haluttu kohdistaa pelkästään työntekijöihin, se olisi tehty lakiin yksityisyyden suojasta työelämästä.

Toisin sanoen, lain menessä läpi käyttösääntöihin vedoten:
- Taloyhtiöt voisivat seurata, mitä asukkaat tekevät vertaisverkoissa;
- Kirjastot voisivat valvoa asikkaidensa selailutapoja;
- Yliopistot voisivat tutkia VoiP-puhelujen käyttöä jne.

Tämä puoli on tyystin sivuttu julkisuudessa ja myöskään perustuslakivaliokunta ei siihen puuttunut kuin ohimennen lausuntonsa lopussa. Tilanne muistuttaakin huolestuttavasti Lex Karpelaa, jonka käsittelyssä pääosan vei virsien tekijänoikeuskohtelu ja vasta aivan viime metreillä alettiin puhua todellisista ongelmista.

Mitä asialle voi vielä tehdä:
- Levitä tietoisuutta lain kaikenkattavasta luonteesta itsellesi parhaiten sopivalla keinolla oli se sitten blogi, yleisönosastokirjoitus tai asian nostaminen keskusteluun tupakkatauolla;
- Ota yhteyttä omaan kansanedustajaasi ja kerro hänelle mielipiteesi laista. Avainasemassa ovat liikennevaliokunnan kansanedustajat, jotka valmistelevat eduskunnan virallisen vastineen:
http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/valiokunnat/valiokunta-liv01/index.htx?subpage=jasenet&te=liv01

Lisätietoja:
http://kemppinen.blogspot.com/2008/06/perustuslakivaliokunnalle.html
http://kemppinen.blogspot.com/2008/06/tunnelma-oli-nolo.html

Hallituksen esityksen sivu:
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vex3000.sh?TUNNISTE=HE+48/2008

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan lausunto (huom. erityisesti eriävä mielipide lopussa!):
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/tyvl_14_2008_p.shtml

Liikennevaliokunnan jäsenet ovat (etunimi.sukunimi@eduskunta.fi):

Liikenne- ja viestintävaliokunta

Puheenjohtaja:

* Korhonen, Martti /vas 03.04.2007 -

Varapuheenjohtaja:

* Karhu, Saara /sd 03.04.2007 -

Muut jäsenet:

* Alatalo, Mikko /kesk 03.05.2007 -
* Asell, Marko /sd 03.04.2007 -
* Harkimo, Leena /kok 02.04.2003 -
* Kähkönen, Lauri /sd 11.09.2008 -
* Nylund, Mats /r 03.04.2007 -
* Oinonen, Pentti /ps 19.09.2007 -
* Paajanen, Reijo /kok 03.04.2007 -
* Pakkanen, Markku /kesk 03.05.2007 -
* Rajala, Lyly /kok 03.04.2007 -
* Rönni, Tero /sd 03.04.2007 -
* Salovaara, Pertti /kesk 03.05.2007 -
* Seurujärvi, Janne /kesk 03.05.2007 -
* Sumuvuori, Johanna /vihr 03.05.2007 -
* Viljanen, Ilkka /kok 03.04.2007 -
* Virolainen, Anne-Mari /kok 03.04.2007 -

Varajäsenet:

* Heinonen, Timo /kok 03.05.2007 -
* Kaltiokumpu, Oiva /kesk 03.05.2007 -
* Lahtela, Esa /sd 03.04.2007 -
* Laitinen, Reijo /sd 06.02.2008 -
* Oinonen, Lauri /kesk 03.05.2007 -
* Palm, Sari /kd 21.11.2007 -
* Tiusanen, Pentti /vas 03.04.2007 -
* Vehkaperä, Mirja /kesk 03.05.2007 -
* Virkkunen, Henna /kok 03.04.2007 -

En ollut aiemmin kuullut moisesta Optulasta, mutta googlaamalla selvisi, että se on jonkinlainen oikeusministeriön alla toimiva laitos. On paljon mahdollista, että olen nähnyt nimen aiemminkin, mutta että se on kadonnut aktiivisesta muististani. Helsingin Sanomatkin näyttää pitävän nyt tämänvuotista tutkimusta erityisesti uutisoinnin arvoisena.

Toden totta, Hesarin jutussa ei pohdita sitä, että yhdeksäsluokkalaisista 23% kertoo ajaneensa autoa ajokortitta. Eikä siinä pohdita sitä, että 15% kertoo ajaneensa moottoriajoneuvolla humalassa. Myöskään se ei ole ollut uutisseksikästä, että 21% tunnustaa kiusaavansa koulussa. Se, mikä todella huolettaa on että 69% tunnustaa harrastaneensa luvatonta verkkolataamista viimeisen vuoden aikana.

Koska tämä on tietysti aivan kamalaa, on pyydetty tutkijaa pohtimaan tulosta tarkemmin. Optulan Venla Salmi keksaiseekin heti jopa useamman syyn:

“Se on helppoa, eikä sitä varmaan koeta samanlaiseksi varastamiseksi kuin kaupasta tavaran viemistä. Lisäksi se on jo niin yleistä, että nuoret ajattelevat kaikkien muidenkin tekevän niin”, Salmi pohtii.

Tutkija Salmi: luvaton verkkolataus ei ole samanlaista varastamista kuin kaupasta tavaran vieminen. Yhdeksäsluokkalainen vaikuttaa ymmärtävän asian paljon selkeämmin kuin tutkija. Luvaton verkkolataus on tiedoston kopioimista omalle koneelle. Alkuperäinen tuote ei katoa sen valmistajalta/myyjältä mihinkään.

Tällainen omaan käyttöön kopiointi tuli ylipäänsä rikosoikeudellisen keskustelun alaisuuteen tekijänoikeuksia uudelleen rukanneen surullisenkuuluisan ja päättömän Lex Karpelan yhteydessä muutama vuosi sitten. Minkään tutkimuslaitoksen tai tutkijan – edes oikeusministeriön alla toimivan - tehtävä ei ole kritiikittömästi omaksua jonkin hyvin kyseenalaisen ja ristiriitoja herättävän lain sisältämää periaatetta ja sitten vakavalla naamalla moralisoida 14-15-vuotiaita sen kunnioittamatta jättämisestä.

Tekijänoikeusteollisuus ei ole tähän mennessä kyennyt vastaamaan oman alansa rakennemuutokseen muulla kuin voimallisella lobbauksella yksityisten käyttäjien – yksityisten ihmisten - järjettömän kontrolloimisen puolesta. On harmillista, että poliitikot ja tutkijat ovat menneet tähän viilaukseen mukaan.

Tästä ilmiöstä sattuva esimerkki on Hesarin artikkeli grande finale, jossa Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen toiminnanjohtaja Antti Kotilainen ensin syyttää 14-15-vuotiaita täysin tietoisesta lain rikkomisesta ja sitten jatkaa:

“Emme halua, että 29 prosenttia yhdeksäsluokkalaisista joutuu vastaamaan teoistaan tuomioistuimeen, vaikka joillekin heistä varmasti niin käy. Tärkeämpää olisi saada heidän vanhemmilleen viesti, mitä heidän lapsensa kotikoneella tekevät”, Kotilainen sanoo.

Tämä vaatisi Kotilaisen mukaan lainmuutoksen.

Nettioperaattorit eivät saa välittää tekijänoikeuksien valvojien yhteydenottoja niihin koteihin, joiden tietokoneilta on laittomasti ladattu ja levitetty suuria määriä tiedostoja.

Toiminnannjohtaja Kotilainen, minäkään en halua nähdä kolmasosaa yhdestä ikäluokasta hankaluuksissa typerän lain takia. Lain muuttamista todella tarvitaan. Mutta juuri tässä kohtaa toiminnanjohtaja iskee kirveensä kiveen kipinöiden. Nähkääs, jos kolmasosa jostain ikäryhmästä rikkoo sellaista lakia, jolla ihan vasta kriminalisoitiin toiminta joka aiemmin oli ihan laillista, niin olisiko aiheellista pohtia lain järkevyyttä?

Kiinnittäkääpä huomiota ihan jutun loppuun. Siinä vain todetaan ilman mitään kritiikkiä ongelman olevan se, että “nettioperaattorit eivät saa välittää tekijänoikeuksien valvojien yhteydenottoja niihin koteihin, joiden tietokoneilta on laittomasti ladattu ja levitetty suuria määriä tiedostoja“.

Nyt halutaan siis antaa nettioperaattoreille poliisin oikeuksia. Olisi siis nettioperaattoreiden oikeus rikkoa yksityisyyttä tekijänoikeuksien valvonnan varjolla, ja jopa välittää yhteystietoja tällä perusteella? Operaattorien olisi siis ilmeisesti myös alettava systemaattisesti tarkkailemaan asiakkaitaan?

Aikooko Teosto lähettää tulevaisuudessa Soneralta saamiensa yhteystietojen perusteella tuhansien käyttäjien kotiin jonkun “tiesittekö, että pikku-Sami imuroi musaa” -tyyppisen lapun? 

Tähänkin mennessähän kun kyseessä on luvattoman tekijänoikeusmateriaalin levitys, asiaan on voitu aivan hyvin puuttua poliisin ja oikeusistuimen puolesta. “Tekijänoikeuksien valvojien” (eli erilaisten tekijänoikeusyhdistysten) mielestä siis poliisin ja oikeuslaitoksen voisi poistaa yhtälöstä?

Kuinka valtavan merkityksellisinä te oikein näitä tekijänoikeuksia pidätte? Haluaisin jostain saada luettelon niistä oikeuksista, joita tekijänoikeusrikkomusten takia pitäisi saada rikkoa.

Täytyy myöntää että nähdessäni kuvan Savitaipaleen tornisuunnitelmasta ensimmäisen reaktioni oli huvitus. Toiseksi ajattelin vanhaa kotikaupunkiani Kemiä ja sen täysin muusta rakennuskannasta erottuvaa tornitaloa, joka on toiminnaltaan yhdistetty kaupungintalo ja vesitorni.

Ensimmäisen huvittuneen ja torjuvan reaktion jälkeen tulin tosin ajatelleeksi, että joissain tapauksissa tornitalo saattaa olla varsin toimiva ajatus. Olettaisin, että tarkkaan mietityn kokoisen tornitalon kustannukset eivät ole mitenkään erityiset verrattuna saman asumispinta-alan rakentamiseen jollain muulla ratkaisulla. Neliöhinta pienenee sitä mukaa mikä enemmän neliöitä kerralla rakentaa, ja asumisen keskittäminen on kunnallistekniikan kannalta edullinen ratkaisu. Tässä ei tarvitse ajatella mitä pilvepiirtäjä maksaa, koska sellaisia ei sentään ole Suomeen suunnitteilla.

Esimerkiksi asuntopulaisessa ja tonttipulaisessa Helsingissä ylöspäin rakentaminen lienee hyvä vaihtoehto. Lähempänä keskustaa asuminen myös vähentäisi liikkumisen – erityisesti omalla autolla liikkumisen – tarvetta. Nyt on tosin myönnettävä, että ajatukset kääntyvät vääjäämättä Merihakaan, jota en voi pitää kauhean onnistuneena tai viihtyisänä asuinympäristönä, vaikka sekin on ollut aikansa tulevaisuuden asumista. Esimerkiksi viheralueiden onneton toteutus tekee paikasta tuulisen ja ankean. Julkisen liikenteenkin soisi paikkaa palvelevan paremmin.

Monissa maissa on kokeiltu ecocity-ajattelua. Ympäristön kannalta kestävän kaupunkiasumisen ehtoihin kuuluu tiivis rakentaminen (koska keskittäminen edullistaa esimerkiksi erilaisten uusiutuvien energiamuotojen käyttöä), mutta korkea rakentaminen ei itsessään ole mikään ekoteko. Tämä toki tarkoittaa myös sitä, että ekologisen kaupungin voi myös rakentaa tornitaloista.

Helsingin Sanomat avasi toissapäivänä hiilijalanjälkimittarin. Tein testin, ja oma tulokseni on lähempänä tavoitetta kuin keskiarvoa. Tämä tosin johtui siitä, että testissä ei oetettu lukuun työn puolesta matkustamista. Omalla kohdallani tästä syntyvä lentomatkailu olisi pompsauttanut jalanjälkeäni kerralla aika paljon. Lentämiselle ei vain toistaiseksi ole ajallista vaihtoehtoa. Ilman työmatkoja kuitenkin suurin tekijä jalanjäljessäni on asuminen.

Asuminen ja rakentaminen ovat siis ympäristön kannalta suurimpia ratkaisuja joita teemme. Asumisen tiiviys ja liikenteen minimimoiminen ovat kaiken ydin. Tutkimusten mukaan puolet suomalaisista kuitenkin haluaisi asua omakotitalossa. YLE uutisoi muun muassa tänään WWF:n huolen holtittoman kulutuksen järjettömyydestä; järjestön mukaan hymy hyytyy yhden sukupolven aikana. Yhtälö ei toimi, eikä siis esimerkiksi pääministerin omakotitalojen ja yksityisautojen kansoittamasta puutarhakaupunkimallista kannata keskustella.

Tiivis kaupunkirakentaminen ja mitä ilmeisimmin tulevaisuudessa korkea rakentaminen ovat siis asioita, jotka pitää pystyä toteuttamaan ja myymään varteenotettavina asumisen muotoina. Itse asiassa kuvittelisi tämän olevan tulevaisuudessa melko selvääkin: väestön ikääntyessä ajattelisi että suuret asumiskompleksit energiatehokkaine ja esteettömine ratkaisuineen ja palveluineen olisivat erittäin hyvä ratkaisu.

Mutta jos Savitaipaleella ajatellaan asiaa lähinnä maamerkin rakentamisen kannalta, niin esiintyy tätä tautia muuallakin. Suomalaisten tornisuunnitelmat on helppo laittaa kontekstiin katsomalla naapurimaahan.

Foster+Partners -niminen rakennuttaja on parhaillaan pykäämässä esimerkiksi Moskovaan maailman suurinta rakennusta nimeltään Crystal Island. Rakennus ilmastoi itsensä, käyttää aurinkopaneeleja ja tuulivoimaa, ja tulee sisältämään 900 asuntoa, 3000 hotellihuonetta, 500 oppilaan koulun, elokuvateattereita, toimistoja ja niin edelleen.

Toinen samaisen firman toimesta Moskovaan rakenteilla oleva pilvepiirtäjä, Russia Tower, tulee kuvauksensa mukaan olemaan maailman suurin luonnollisesti ilmastoitu rakennus. Eikä tämä nyt mitään: aiemmin firma on jo päättänyt pykäävänsä näyttävän ekotornin Siperiaan. Pietarissa Gazpromin päämajaksi valmistuva torni taas on tiedotteen mukaan yksi maailman ympäristön kannalta kestävimpiä pilvenpiirtäjiä. Maailman korkein on näidenkin jälkeen huhujen mukaan 818 metrin korkeuteen nouseva Burj Dubai.

Kas siinä Savitaipaleellekin mallia.

Tietoverkkojen käyttäjien oikeudet: haasteet EU-tasolla

Anna Mikkolan vieraskirjoitus, julkaistu 30.10.2008.

Syyskuussa Euroopan parlamentti hyväksyi uuden telemarkkinapaketin. Kyseessä oli niin sanottu ensimmäisen lukemisen hyväksyntä, jonka jälkeen paketti lähtee vielä neuvostoon pompahtaakseen mahdollisesti takaisin parlamentin toiseen lukemiseen, mikäli jäsenmaiden ministerit eivät parlamentin muotoiluja hyväksy. Suomea kyseisessä ministerineuvostossa edustaa viestintäministeri Suvi Lindén.

Telemarkkinapaketin valmisteluprosessi paljasti kipeällä tavalla muutamia oleellisia tosiasioita tietoverkkojen käyttäjien oikeuksien turvaamisesta EU-tasolla.

Jos alkuperäinenkin komission esitys oli painotuksiltaan vääristynyt, oli sitä myös parlamentin hyväksymä muoto. Tekijänoikeuslobbarit työskentelivät parlamentaarikkojen kimpussa armottomasti saadakseen uuteen lainsäädäntöön välttämättöminä pitämänsä nykyisen tekijänoikeuslainsäädännön laajennukset – käyttäjien oikeuksien kustannuksella.

Paketin lähtökohta oli väärä: lähdettiin liikkeelle teollisuuden eduista ja linkitettiin se suoraan Euroopalle välttämättömän uuden innovaation edistämiseen. Sen sijaan mielestäni lähtökohdan olisi pitänyt olla käyttäjien oikeuksien määrittely ja niiden turvaaminen.

Euroopan tietosuojavaltuutettu esitti asiaa koskeneessa raportissaan huolensa siitä, että uusi lakipaketti saattaa jättää oven auki palveluntarjoajien toimesta tehtävälle internetin laajamittaiselle monitoroinnille tekijänoikeusrikkomusten havaitsemiseksi. (Linkki, erityisesti kohdat 31-36.)

Ranskalais-saksalainen käyttäjien oikeuksia ajava La Quadrature du Net puolestaan piti mekkalaa siitä, että Ranska on ajamassa EU-tasolle niin kutsuttua kolmen kerran sääntöä (three strike approach), jossa palveluntarjoajat saisivat kahden varoituksen jälkeen katkaista tekijänoikeusrikkomuksiin syyllistyneen käyttäjän yhteyden.

Euroopan parlamentista neuvoston käsittelyyn lähti ehdotuksen laimennettu versio, johon oli lisätty muutama maininta kansalaisten perusoikeuksista ja tuomioistuimen roolista kaikissa vakavissa toimenpiteissä. Silti tämä laimennettukaan versio ei tietosuojavaltuutetun esittämällä tavalla suoraan kiellä verkon laajamittaista monitorointia.

Lisäksi laimennettuun versioon jäivät operaattoreille suunnatut velvoitteet rohkaista käyttäjiä “laillisen sisällön” käyttöön. “Laillinen sisältö” on termi, jota en aikaisemmin ole lakitekstissä nähnyt, ja joka saman tien heittää tietoverkon neutraaliuden käsitteen romukoppaan.

Omalla tavallaan samaa käyttäjien kontrollointiin keskittyvää filosofiaa heijasteli jonkinmoista kohua herättänyt virolaisparlamentaarikko Marianne Mikon mietintö, jossa blogeille ehdotettiin laatumerkintöjä ja kirjoittajien taustojen selvittämistä.

Teollisuudelle ja poliitikoille on valtavan hankalaa käsitellä sitä tosiseikkaa, että informaatioyhteiskunnassa kuka tahansa voi olla sisällöntuottaja. Asian vaikeus piilee mielestäni kahdessa seikassa.

Ensinnäkin perinteinen media on hallittavampi asia. Tällä en välttämättä tarkoita kontrolloitavaa, vaan vähemmän pirstaloitunutta. Vaikka tekijänoikeusteollisuus onkin jähmettynyt kiinni vanhakantaiseen sisällöntuotantomalliin, ja näin preferoi käyttäjien laajempaa kontrollia, monen poliitikon mielessä asia yhdistyy myös selkeästi verkon ja siellä toimimisen käsittämättömyyteen.

Toiseksi yksi aikamme suuri yhteiskunnallinen muutos on siirtyminen rahan tuottamisesta tavaroilla rahan tuottamiseen tiedolla ja kyvyillä. Sisällöntuotanto on siis myös suuri taloudellinen kysymys, jossa yhteiskunnilla on voitettavaa ja hävittävää siinä missä teollisuudellakin.

Monelle nettiaktiiville verkon reguloiminen eli sääntely laeilla on itsessään kirosana. Monet ovat sitä mieltä, että täysin regulaation ulkopuolelle jätetty verkko toimisi ihanteellisen markkinatalouden sääntöjen mukaan, ja kysynnän ja tarjonnan laki pitäisi huolen käyttäjien oikeuksista. Ymmärrän tätä näkökantaa, mutta en pidä sitä realistisena.

Läheskään kaikki käyttäjät eivät ole hyvin perillä omista oikeuksistaan ja vaihtoehdoistaan, saati mahdollisuuksistaan verkossa. Verkkomaailma on ajat sitten lopettanut olemasta kohtuullisen rajoittuneen asialle omistautuneen ryhmän maailma.

Teoriassa reguloimaton verkko tarkoittaa palveluntarjoajien rajoittamatonta valtaa siltä osin kun käyttäjillä ei ole tietoja tai taitoja sitä vastustaa. Käytännössä fyysisessä maailmassa olemme huomanneet, että ainoa tapa todella taata kansalaisten oikeudet on kirjata ne sitoviksi velvoitteiksi lakiin.

Toisekseen verkossa tapahtuvan toiminnan taloudellinen merkitys yhteiskunnille tarkoittaa väistämättä sitä, että valtiot ja poliitikot kokevat nyt ja tulevaisuudessa tarvetta asettaa sille sääntöjä.

Kun poliitikot haluavat laatia sääntöjä, ja laativat niitä tekijänoikeus- ja teollisuuslobbareiden näkökulmasta, ei ole poliittista realismia vaatia reguloimattomuutta. Sen sijaan on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisia ne säännöt ovat. Hyvä esimerkki mielestäni positiivisesta regulaatiosta EU-tasolla on matkapuhelinoperaattoreille asetetut katot roaming-hinnoissa. Näihin operaattoreille asetettuihin rajoituksiin on tulevaisuudessa tulossa laajennuksia ja tiukennuksia.

EU:n on siis mahdollista ajaa käyttäjän ja kuluttajan oikeuksia, ja tehdä niin sangen tehokkaasti. Tämä jo siksikin, että sisämarkkinasäännöt ovat EU:n lainsäädännön ydin. Silloin kuluttajien oikeudet ja suoja ovat yksi EU:n vahvinta lainsäädäntöaluetta. Juuri siihen on verkon käyttäjien oikeuksia ajavien kansalaisliikkeiden iskettävä.

Olen tämän viikon Brysselissä, vaikka mepit ovat matkanneet takaisin Strasbourgiin täysistuntoon (siellä ei tarvinnut käydä vähään aikaan erään kattoon liittyvän arviointivirheen vuoksi).

Täysistunnon esityslistalla ei ole mitään merkittäviä mietintöjä minun vastuulleni kuuluvasta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnasta, joten läsnäoloni ei ole pakollista. Onneksi. Tai no kukaan ei ainakaan tähän mennessä ole ilmaissut kokevansa mitään intohimoista Euroopan yhteisöjen ja Uuden Seelannin välisestä yhteistyösopimuksesta teknologian ja tieteen osalta. Arvioni tältä osin lienee oikea.

Työksenikin seurailen paljon kansainvälisiä lehtiä suomalaisen median ohella. Minua on yllättänyt kovasti, se miten nopeasti ja miten ihan yhtäkkiä puskan takaa toimittajat ovat alkaneet kirjoitella arvioita kapitalismin lopusta ja jopa marxilaisesta ideologiasta.

Kymmenes kuluvaa kuuta The Washington Post -lehden etusivulla kyseltiin, onko amerikkalainen kapitalismi lopussa. Järjestelmän kriisiä huutaa myös kuluvan viikon The Economist -lehden kansi: “Capitalism at bay”. Lukemattomat muut arvostetut lehdet ovat julkaisseet pääkirjoituksia ja analyysejä finanssimaailman systeemiongelmista ja niihin kohdistuvasta vasemmistolaisesta kritiikistä. Tänään sattui silmiini The Times -lehdessä oleva juttu Karl Marx: Did he get it all right?

Oheisessa Timesin artikkelissa marxilaiset taloustieteilijät opettavat kuin pikkulasta, että kriisit ovat rakenteellisia, ne kuuluvat kapitalismin luonteeseen, ja että juuri tässä asiassa Marx ei ollut väärässä.

En suoraan sanottuna aivan sekunnissa tapahtuneen paradigman muutoksen aiheuttamalta shokilta oikein tiedä vielä mitä ajatella. Ensimmäinen reaktioni on tyytyväisyys siitä, että näistä asioista saa taas näemmä puhua, mutta myös epäilys että saatetaan mennä liian kovaa näissä spekulaatioissa. Poliittiset voimasuhteet eivät ole missään muuttuneet – vielä – jos mielipideilmasto onkin.

Yhden asian nämä artikkelit paljastavat vasemmistosta yleisesti: yhdelläkään vasemmistopuolueella Euroopassa tai Yhdysvalloissa ei tainnut olla ihan oikeasti olemassa mitään suunnitelmaa siltä varalta, että kapitalismi (jälleen) kriisiytyisi. Kenen suunnitelman mukaan nyt mennään ja mihin se pyrkii?

WordPress on antanut bloggaajille taas uuden lelun: äänestykset. Niiden avullahan voi vaikka selvittää, ovatko lukijani enemmän koiraihmisiä vai kissaihmisiä. Tai sitten tätä voi käyttää yhtä luotettavaan ennustamiseen kuin asiaan erikoistuneisiin puhelinpalveluihin soittamalla:

View This Poll