Posts Tagged ‘Tekijänoikeudet’
Helsingin Sanomat uutisoi eilen Lex Nokian läpimenosta. Laki meni läpi, kuten yleisesti yhteiskunnassa pelättiinkin. Sen tukena oli myös viisi hallituspuolue Vihreiden kansanedustajaa, mukaanlukien oikeusministeri Brax ja puoluejohtajaksi tyrkyllä oleva Anni Sinnemäki.
Hallitustaival on osoittautunu Vihreille karikkoiseksi. Sitä kutsutaan vuoroin hallituksen sisäiseksi oppositioksi ja vuoroin Kokoomuksen puisto-osastoksi. Totuus lienee jotain tältä väliltä. Vaikeammaksi asian tehnee se, että [...]
Filed under: Politiikka | Leave a Comment
Tags: Äänestäminen, Sähköinen äänestäminen, Sähköiset oikeudet, Tasa-arvo, Tekijänoikeudet, Yksityisyyden suoja
Helsingin Sanomat tiesi jo eilen illalla kertoa kansalle, että luvaton verkkolataaminen on yleisin nuorten rikos. Kuulemma Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos Optula on asiaa tutkinut. Kuulemma samainen Optula on tutkinut nuorisorikollisuutta jo viitenä aiempanakin vuonna, mutta vasta nyt mukana oli kysymyksiä “netti-imuroinnista”.
En ollut aiemmin kuullut moisesta Optulasta, mutta googlaamalla selvisi, että se on jonkinlainen oikeusministeriön alla toimiva laitos. On [...]
Filed under: Kulttuuri, Media, Politiikka, Talous | 7 Comments
Tags: Demokratia, Kapitalismi, Piratismi, Sähköiset oikeudet, Tekijänoikeudet, Yksityisyyden suoja
EU ja sähköiset oikeudet
Ohessa viime torstaina Piraattipuolueen blogissa julkaistu vieraskirjoitukseni. Nauttikaa!
Tietoverkkojen käyttäjien oikeudet: haasteet EU-tasolla
Anna Mikkolan vieraskirjoitus, julkaistu 30.10.2008.
Syyskuussa Euroopan parlamentti hyväksyi uuden telemarkkinapaketin. Kyseessä oli niin sanottu ensimmäisen lukemisen hyväksyntä, jonka jälkeen paketti lähtee vielä neuvostoon pompahtaakseen mahdollisesti takaisin parlamentin toiseen lukemiseen, mikäli jäsenmaiden ministerit eivät parlamentin muotoiluja hyväksy. Suomea kyseisessä ministerineuvostossa edustaa viestintäministeri Suvi Lindén.
Telemarkkinapaketin valmisteluprosessi [...]
Filed under: EU, Kulttuuri, Media, Politiikka | 3 Comments
Tags: Demokratia, Europarlamentti, Sananvapaus, Sähköiset oikeudet, Sensuuri, Tekijänoikeudet, Valta, Yksityisyyden suoja