Posts Tagged ‘Valta’

Ohessa viime torstaina Piraattipuolueen blogissa julkaistu vieraskirjoitukseni. Nauttikaa!
Tietoverkkojen käyttäjien oikeudet: haasteet EU-tasolla
Anna Mikkolan vieraskirjoitus, julkaistu 30.10.2008.
Syyskuussa Euroopan parlamentti hyväksyi uuden telemarkkinapaketin. Kyseessä oli niin sanottu ensimmäisen lukemisen hyväksyntä, jonka jälkeen paketti lähtee vielä neuvostoon pompahtaakseen mahdollisesti takaisin parlamentin toiseen lukemiseen, mikäli jäsenmaiden ministerit eivät parlamentin muotoiluja hyväksy. Suomea kyseisessä ministerineuvostossa edustaa viestintäministeri Suvi Lindén.
Telemarkkinapaketin valmisteluprosessi [...]


Maailmantaloudessa tapahtuu niin paljon ja niin nopeasti, että olen lykännyt finanssikriisistä kirjoittamista siinä toivossa että asiat selkiytyisivät vähän. Turha toivo, sillä edessä näyttää olevan syvä ja pitkä kriisi, josta ei varmasti selvyyttä saada vuosikausiin. Esimerkiksi Suomen 1990-luvun alun lamasta ja pankkituestahan väitellään säännöllisesti edelleen.
Näin ollen kirjoitan nyt, vaikka muut aiheet jo pukkaisivatkin päälle. Seuraavan kuukauden [...]


Olen viime päivinä osallistunut Unto Hämäläisen Helsingin Sanomissa pitämän Perässähiihtäjä-blogin keskusteluihin. Blogin tarkoituksena on seurata kunnallisvaaleja ja käydä keskustelua niihin liittyvistä asioista. Hämäläisen perjantainen blogimerkintä Miten nuorten asiat saataisiin kuntavaaleissa esiin? tuotti suuren määrän kommentteja. Niiden joukossa oli yksi, joka sai minut pohtimaan erästä asiaa pidemmän aikaa ja näin inspiroi myös tämän merkinnän. Kyseissä kommentissa [...]